Tekninen myyjä

Työpaikkakuvaus

Etsimme nyt ammattitaitoista teknistä myyjää asiakasvastuulliseen rooliin vahvistamaan teknologiateollisuuden alalla toimivan asiakasyrityksemme kasvutarinaa. Kyseessä on suorarekrytointitoimeksianto ja valittu henkilö työllistyy suoraan asiakasyritykseemme vakituiseen työsuhteeseen.

Tehtävät painottuvat vahvasti yrityksen avainasiakkuuksien hoitoon sekä uusasiakashankintaan / teknisten ratkaisujen myyntiin. Olet etsimämme henkilö, mikäli kartoitat ammattitaidolla sekä asiakasta kuunnellen asiakkaan tarpeet ja tarjoat heille parhaiten sopivia teknisiä ratkaisuja. Sinulla on kertynyt jo aiempaa kokemusta teknisen alan myyntitöistä, mutta vuosien työkokemusta ei tässä tehtävässä vaadita. Kokemus työskentelystä puolustus- ja turvallisuusalan tekniikan tai niihin liittyvien asiakkaiden kanssa katsotaan ehdottomasti eduksi. Lisäksi kuituoptiikan, liittimien ja kaapeleiden / kaapelisarjojen tuntemus auttaa työssä menestymisessä.

Vahvan pohjan antaa esimerkiksi elektroniikan-, sähkön-, tietotekniikan- tai vastaava teknisen alan koulutus. 

Toivomme hakijoilta ennen kaikkea vahvaa halua menestyä omassa työssään ja kehittää osaamistaan jatkuvasti eteenpäin. Myynti- ja asiakaspalveluhenkisyys on kaiken keskiössä. Työskentelyotteeltasi olet itseohjautuva ja sinulta löytyy tarvittavat tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaidot. 

Pääasialliset työtehtäväsi:

– Uusasiakashankinta

– Asiakkuuksien hoito, ylläpito sekä asiakastapaamiset

– Teknisten ratkaisujen myynti asiakastarpeen mukaan

 

Toivomme hakijoilta:

– Kokemusta vaativien asiakkuuksien hoidosta

– Teknistä koulutustaustaa (esim. AMK insinööri)

– Hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitoja

– Tavoitteisiin sitoutumista ja halua kehittyä 

– Suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito (myös tekninen sanasto)

– B-ajokortti sekä oman auton käyttömahdollisuus 

 

Mikäli tämä pesti herätti aidosti kiinnostuksesi, niin laitathan meille heti hakemusta tulemaan, sillä aloitamme haastattelut heti ja tehtävä täytetään heti sopiva henkilön löydyttyä! Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta ja kerro meille itsestäsi ja taustastasi. 

Lisätietoja tehtävästä antaa,

JP Huttunen
Henkilöstökonsultti
046 920 5438
jp.huttunen@henkilostomestarit.fi

Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on pääasiallisesti rakennus- ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Tuotamme asiakkaillemme monipuolisia henkilöstöratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja sekä väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. 

www.henkilostomestarit.fi

Jaa työpaikkailmoitus

Share on facebook
Jaa Facebookissa
Share on linkedin
Jaa Linkedinissa
Share on twitter
Jaa Twitterissa
Share on email
Jaa sähköpostilla

Lisää työpaikkoja

Lisätiedot

Haettavat työntekijät: 1kpl
Tehtävänimike: Tekninen myyjä (Myynti-, markkinointi-, asiakaspalvelu- ja kaupan alantyöt)
Toimiala: Myynti-, markkinointi-, asiakaspalvelu- ja kaupan alantyöt
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen
Työaika: Kokoaikainen
Työn alkamisajankohta: Sopimuksen mukaan mahdollisimman pian
Maakunta: Uusimaa
Työn sijaintikaupunki: Vihti,
Työn kesto: Yli 12 kuukautta
Tuntimäärä: 37,5h/vk
Työn sijaintikunta: Vihti