Mistä kaikki lähti?
Timo Kallio ja Joni Flod ovat työskennelleet alalla noin kahdeksan vuotta ja nähneet tuona aikana melko kirjavia toimintatapoja. Ystävykset olivat jo tovin kypsytelleet ajatusta yhteisestä firmasta ja kalastusreissulla päättivät sellaisen vihdoin pistää pystyyn. Niinpä Mestarit Henkilöstöpalvelut perustettiin vuonna 2016. Yrityksen nimen keksi Kallio niin ikään mökkireissulla. Nimi juontaa juurensa työmaiden vastaavista mestareista eli työnjohtajista ja velvoittaa jo itsessään toimimaan rehellisesti, avoimesti sekä suoraselkäisesti. Tällä mentaliteetillä Mestarit Henkilöstöpalvelut on alusta saakka paiskinut töitä.
Ensimmäisenä tilikautenaan Mestarit Henkilöstöpalvelut teki liikevaihtoa neljä miljoonaa euroa ja jotain jäi viivankin alle. Nykyään Mestarit Henkilöstöpalvelut toimii hienossa valoisassa toimistossa Espoossa, mutta he aloittivat toimintansa ikkunattomassa pikku kopperossa.
Mestareiden arkea ohjaa vahvasti työntekijälähtöisyys. He ymmärtävät, että työntekijä on yrityksen suurin voimavara ja henkilöstöstä huolta pitämällä sekä motivoimalla saadaan tuloksia aikaan. “Pyrimme kiertämään paljon työmailla ja tuntemaan henkilökohtaisesti jokaisen meidän työntekijän”, kertoo Flod.
Mitä seuraavaksi?
Vaikka rakennusalan henkilöstövuokrausfirmoja on useita ja ala on melko kilpailtu, on Mestarit Henkilöstöpalveluilla edessään vakaa tulevaisuus. Toisen tilikauden kasvuennuste on huikea; varovaisenkin arvion mukaan 70%. Nämä luvut tulevat tekemällä päivittäin asioita oikein; nopeasti, laadukkaasti ja läpinäkyvästi. Yrityksen missiona on olla rakennusalan luotettavin ja laadukkain toimija. Tähän päästään kohtelemalla työntekijöitä yhdenvertaisina sekä toimimalla asiakkaan suuntaan ripeästi sekä avoimesti. “Palvelu pelaa”, kiteyttää Kallio.